The Project Gutenberg eBook of Meren kansa 6s3p18 by Marc Elder

Kirkon tornikello löi särähtelevällä äänellään yhdeksän lyöntiä kun
Urbain Coët lähti Goustavien luota. Kynnyksellä, jonka sisältä lankeava
lampunvalo punasi, vanha Mathieu vakuutti vielä kerran, kouraistessaan
Urbainin kättä hyvästiksi:

Urbainin jalka nousi kepeästi, hänen sydämensä vei häntä kuin purje ja onnentunne huimasi hänen päätään. Hänen puuanturaiset kenkänsä kopahtelivat rantakadun epätasaisella kivityksellä. Puolittain yön peitossa häämötteli kadun vierellä mastometsä. Urbain tiesi aluksensa lepäävän toisella puolen satamaa, pimeään uponneessa vajassa, jota kohti hän vanhasta tottumuksesta ja mielihyvästä tuon tuosta silmäili.

Äkkiä hän luulee nähneensä unta ja pysähtyy. Yössä on hulmahtanut valo ja vettä myöten kuuluu lautojen rusahtelua ja höylänlastujen kahinaa. Kuin vaistoten jotain vaaraa hän seisoo liikkumattomana, koettaen kaikilla aisteillaan tunkeutua läpi pimeyden. Ja hän on näkevinään varjon liikkuvan veistämön aitauksessa.

Varovasti Urbain riisuu jalastaan kengät ja laskeutuu soutuveneeseen, joka kelluu kiviportaiden alapäässä. Äänettömästi hän työntää sen laiturista, meloo voimakkaasti perämelalla ja laskee toiseen rantaan. Mutta tuskin hän on ehtinyt vajan nurkalle, kun loimahtava tulenliekki on polttaa häneltä silmät.

Yhdellä hyppäyksellä on Urbain maahan kumartuneen miehen niskassa ja ponnistaen kaikki voimansa saa hän tämän paiskatuksi mereen. Kuuluu molskahdus, Coët heittäytyy tulen kimppuun kuin hurja koettaen sammuttaa sitä jaloillaan ja pollaan, jonka kiireessä on riisunut. Liekit tukahtuvat, sammuvat ja kudottu myssynsä kourassa ahdistaa hän niitä tulenkieliä, jotka koettavat luikerrella pakoon.

Jostain laivasta kuuluu kolme peräkkäistä hoilausta. Vesi loiskahtelee uijain hätäisien käsien alla. Urbain tutkii huolellisesti maata ympärillään, polkee hiilet sammuksiin ja kuulostaa. Yö on ympärillä liikkumaton kuin kalliomöhkäle, jota Pilier'n sammuva ja syttyvä majakkatuli huhtoo kuin laine.

Pitkäksi aikaa hän jää vartioimaan veistämöä peläten että pahantekijät pistävät hänen aluksensa tuleen. Hän on kärventänyt pahoin vasemman isonvarpaansa ja käy vähä väliä kastamassa sen veteen. Hän luettelee itsekseen vihamiehensä; Aquenette, Julien Perchais, Gaudin väet; miestä hän ei tuntenut, mutta tämän aikeet panevat hänen vapisemaan. Hän tahtoisi hyväillä alustaan, ottaa sen syliinsä, niinkuin rakkaan ja suuresta onnettomuudesta pelastuneen olennon.

Tornikello saa lyödä kaksitoista kertaa ennenkun Urbain muistaa että Marie-Jeanne häntä odottaa heidän kodissaan Herbaudièressa. Hänellä on matkaa kuusi kilometriä. Hän on jo tottunut yön leutoon ja liikkumattomaan pimeyteen, jonka suuri majakka säännöllisin välia valkasee. Hän päättää palata veneellä, mutta pakovesi on jättänyt sen kuiville ja silloin hän lähtee kiertämään pitkin hiekkapengertä ja sivuuttaa sataman suulla sulun, joka kohoo tähtiä kohti kuin guillotiini.

Seuraavana aamuna hän on kuudelta paikalla ja näkee pahantekijän jäljet: palaneita höylänlastuja ja kärventyneen pälven ruohossa. Vajassa laulaa jo höylä tammilaudan pinnalla; hän astuu sisään ja näkee ilomielin jälleen aluksensa.

Siinä se loikoi kookkaana ukko Goustavien veistämöteloilla täyttäen koko vajan kattoon saakka. Se oli kaksikymmentäseitsemän jalkaa pitkä alus, muodoltaan muhkea ja pönäkkä, kokka kohoten korkealle ja edestä suora kuin vinkkeli halkoakseen paremmin laineita. Sivuilla, joista vielä puuttui pari lautaa, törröttivät melkein höyläämättömät kaaret, käyrinä kuin kylkiluut, peräkkäin ja jäykkinä, että olisi luullut koko rungon olevan veistetyn yhdestä ainoasta mahtavasta tammentyvestä.

Ylpeänä kättensä työstä ukko Goustav laskee piilun maahan ja tulee pienin askelin köpittäen Urbain Coët'n rinnalle. Hän kohentaa totuttuun tapaansa työmekkoaan, joka häilähtelee hänen vanhojen sääriensä ympärillä, oikasee selkänsä, puhdissa silmälasinsa ja sanoo:

Hänen poikansa Francois, joka höylää aluksen pohjaa maaten selällään höylänlastuilla, pysähyttää höylänsä ja sanoo puolestaan:

Ja pojanpoika Théodore, joka näpertelee ylhäällä aluksen kannella, lennättää sieltä innostuneena:

Vähäpuheinen Urbain Coët hymyilee ainestaan noille kolmen sukupolven tavanmukaisille huudahduksille. Hän tietää että ukko puhui kehuakseen taitoaan ammatissa, jonka hän on opettanut lapsilleen ja että nämä yhteen ääneen häntä säestävät. Urbain Coët pitää arvossa vanhuksen kokemusta. Hän tietää ettei laivanrakennusta koskevista seikoista kannattanut kiistellä ukko Goustavin kanssa. Tämä oli toisen keisarikunnan aikoina työskennellyt suuren Nantesin kaupungin veistämöillä, joista niihin aikoihin laskettiin vesille komeita fregatteja ja puisia sotalaivoja.

Novimoutier'n veistämöllä ei käytetä muita työkaluja kuin piilukirveitä ja pihlajapuista höylää; Goustavit eivät tunne amerikkalaisia, rautaisia työvehkeitä. He rakentavat aluksensa silmämitalla, pitäen tarpeettomina kaikkia laskelmia ja piirustuksia.

— Meri, sanoo ukko Goustav, ei ole mikään torimatami, josta selvitään laskemalla! — Goustavit tekevät vankkaa ja tukevaa työtä ja saavat tammilautojen saumat tiukasti vettäpitäviksi.

Kolmeen mieheen on heillä kaksi vasaraa ja yhdet hohtimet, joista toinen leuka on puoleksi murtunut. Jo kaksi vuotta on Francois joka kerran kun hän on vetänyt ulos lyttyyn menneen nauhan sanonut, että on hankittava uudet hohtimet. Mutta isäukko on, silmäillen viisaasti lasiensa takaa, todennut että nämä vanhat välttävät vielä jonkun aikaa ja niin on uusien ostaminen aina jäänyt. Milloin on porattava syvempiä reikiä on Théodore juossut lainaamassa napakairan suutari Malchaussélta, joka asuu kaupungissa, sataman toisella puolen, kasarmitorin laidassa.

Eräässä vajan nurkassa on kahden seinään kiinnitetyn kangen nojassa tahkokivi. Sen yläpuolella on vanha puukenkä tekemässä vesisäiliön virkaa; tarvittaessa se heittää vettä pienestä reiästä, joka suljetaan puutulpalla. Terottaminen kuuluu, vanhimman pojan etuoikeuksiin, Théodore taas vääntää kiveä, joka vingahtelee säännöllisessä rytmissä.

Vajan takana on säleaituus, jonka merituulia vastaan tulee suojella pientä kasvitarhaa, jossa on matalia päärynäpuita, artisokkeja, pumppuja ja kirsikkapuu, jonka marjat joka vuosi saattaa laskea. Kasvitarhaan päin antaa veistämön ikkuna ja työtä tehdessä on hauska nähdä punaisten hedelmien tuulessa tanssivan vihreiden lehtien keskellä. Théodoren tehtävänä on vartioida tarhaa ja hän lyö vasaralla pöytään joka kerta kun näkee lintujen käyvän siellä varkaissa.

Goustavin veistämö on maineessa saaren ulkopuolellakin, Vendée-maakunnan lähisatamissa ja Bretagnen rannikolla, aina tuollepuolen Loiren suistomaan. Veneelle on oivana suosituksena se että se on lähtenyt Mathieu Goustavin vajasta; ammattimiehet tuntevat hänen kuosinsa ja ilahtuvat milloin näkevät tuommoisen soukkaperäisen aluksen — Goustavin käsialaa.

Niinpä Coët'n muhkeamuotoinen ja samalla sivakka alus korkeine kokkineen, juohevine hylkineen ja kauniine ruumaholvineen hämmästytti naapureita ja sai muiden hyvämaineisten kalastaja-alusten omistajat kuohuksiin, varsinkin kun Urbainia oli aina pidetty köyhänä miehenä ja tuommoinen kahdenkymmenen seitsemän jalan alus maksoi tuhat taaleria.

Urbain Coët oli vähäpuheinen. Kuka tietää mitä tuommoisella hiljaisella ketulla, joka ei itse puhu vaan ainoastaan kuuntelee, on mielessään. Miehet eivät koskaan tapaa häntä Zacharien kapakassa ja naiset kertovat esimerkkejä hänen rohkeudestaan. Ei ole hyvä olla hänen vihoissaan. Ja nyt kun hänestä on paisumassa Herbaudièren kauneimman aluksen omistaja, puhkuu koko kylä kateutta.

Urbain Coët ei ole sitä huomaavinaan. Päivät päästään hän silmillään ja ajatuksillaan nauttii aluksestaan kuunnellen tuota kolmen sukupolven yhteistä ylistyskuoroa. Ja sitä myöten kun vene valmistuu peittää hän sen öljykerroksella, joka painuu puuhun ja vahvistaa tammisyitä.

Oli jo kesä. Päivä paahtoi veistämön kuumaksi kuin paistinuunin ja laudat sen seinissä käyristyivät ja paukahtelivat auringonsäteiden voimasta. Tervapöntöistä ja sulaneesta tammenpihkasta levisi väkevä haju sekaantuen tuoreen puun raikkaaseen tuoksuun. Ikkunan takana heleänpunaiset kirsikat hohtivat väreilevässä ilmassa ja vastaisella puolen, penkereellä, joka vietti rasvatyyntä vettä kohti, kuivui ja vaaleni rantamulta halkeillen pinnaltaan kuin posliinin kiille.

Välittämättä helteestä Urbain Coët myssy silmillään ja pensseli kädessään siveli aluksensa runkoa. Francois loikoi selällään höylänlastuissa höyläten harvakseen ja voihkien janoissaan.

Hänen poikansa piti vuoroin silmällä varpusia kirsikkapuun lähistössä, vuoroin nousuvettä antaakseen kummastakin raportin; isoisä veisteli piilullaan´.

Julien Perchais astuu silloin vajaan valovirran mukana, laskee käsivartensa ristiin rinnalle tuudittaen jättiläismäistä ruumistaan asettuu ylpeästi kaartuvan kokan eteen ja mittaa sitä katseillaan, toinen silmä ummessa.

Isä Goustav astuu verkkaisin askelin häntä vastaan pää takakenossa nähdäkseen paremmin, niinkuin hän otaksui, hämmästyksen ilmeen jättiläisen naamassa. Perchais oli niin kookas että isä Goustav ulottui parahiksi hänen olkapäähänsä.

Perchais raappii punaista tukkapörröänsä halvautuneella kädellään, jota kylässä sanotaan hänen kultakädekseen, kun hän siitä saa eläkkeen; hänen villapaidalla päällystetty ruumiinsa keinuu kuin ankkuripoju satamassa; hän mittaa silmillään alusta ja sanoo pilkallisella äänenpainolla:

Francois rapsii höylänlastuissa kuin tyytymätön koira ja vastaa sieltä lyöden nyrkillään veneen pohjaan:

— Sen nyt voi ainakin sanoa että tämä on toista kuin sinun »Tulkoon kuka tohtii»!

Perchaisin nelikulmaiseen naamaan, jossa on siellä täällä rohtumia ja otsassa suuri näppylä, johon päivä paistaa, leviää kaksimielinen hymy.

Hän päästää vihellyksen ja kääntää selkänsä alukselle. Coët mittaa silmillään tuon villapaidan leveyttä hartioista, jossa lapaluut ovat suuret kuin kintereet. Hän ei voi muistaa oliko yöllinen pahantekijä tuon kokoinen. Hän oli sokeasti heittäytynyt tämän päälle ja vyöryttänyt mereen. Mies ei edes ollut tuntunut raskaalta hänen käsissään, sillä suuttumus oli antanut hänelle kymmenkertaiset voimat; ja hänen sormiinsa ei ollut jäänyt mitään muistoa, jonka nojalla hän olisi päässyt varmuuteen pahantekijästä.

Äkkiä ilmestyvät avoimesta oviaukosta Kääpiö-Aquenette ja hänen veljensä, jolla on liikanimenä Tupla-Heikki mahtavan hauvislihaksensa johdosta, jonka ympärille on tatuoitu sinisiä ankkureita. Kädet housuntaskussa, silmät syvällä myssynreunan takana he tulla kolistelevat puupohjaisissa kengissään ja kiertelevät välinpitämättömän näköisinä alusta.

Urbainin sisässä kuohui, mutta tahdonponnistuksella hän sai pysytyksi tyynenä ja tarttui jälleen siveltimeen jatkaakseen maalaustaan. — Mikseivät Perchais ja Aquenetit olleet tänään merellä, kuten tavallista?… Totta kyllä että veistämö on melkein niinkuin kapakka, paitsi ettei siellä ole juotavaa; veistämö on koko kylän kokouspaikka, johon jokainen poikkee milloin haluttaa, katselee, arvostelee ja juttelee… Mutta nuo, eivätkö nuo saapuneet vartavasten katsomaan oliko heidän elkensä onnistunut, vieläkö vene seisoi teloillaan!…

Kesken kaikkea Urbain kääntää kasvonsa miehiä kohti ja näkee heidät rinnakkain rivissä, selkä työpöytään päin, käsivarret ristissä rinnalla. Coët kysyi itseltään: kuka on syyllinen? Mutta hänen silmiensä epäröimisestä he huomasivat ettei hän sitä tiennyt ja he röyhistivät rintaansa tietäessään olevansa turvassa.

Heidän päittensä päälle kaartui komeana aluksen emäpuu ja kylkilaudat juoksivat kauniissa kaaressa ja souketen kokkaa kohti. Voittoisalta ja ylpeältä se näytti. Isoisä sovitteli tutisevilla käsillään peilaustukkia paikoilleen ja ylhäällä kannella Théodore heilutteli vasaraansa, jota laivan rintakehä säesteli kumealla kaiullaan. Ja ennenkun Urbain taas tarttui siveltimeensä hän onnellisenhävyttömässä mielentilassaan kaksin käsin hyväili aluksensa muhkeita muotoja niinkuin hyväillään tylleröistä vaimoihmistä.

Hetken perästä paksu Kääpiö-Aquenette, jonka latuskaista naamaa kierteli hevosenkengänmuotoinen partakiehkura, alkoi uudelleen kierrellä alusta kulettaen kengissään höylänlastuja. Urbain Coët ei myssynsä takaa ollut häntä huomaavinaan ja jatkoi maalaamistaan.

Veistämön seinässä oli kaikkien siellä tehtyjen alusten nimet, järjestettynä pyramiidin muotoiseksi votiivitauluksi. Siinä oli nimet »Toivomme Jumalassa», »Lemmenlapsi», »Ihana Clara», »Lentävä enkeli», »Hyvä paimen», »Suolanokka» ja vielä muita, vuoroin hurskaita, vuoroin leikillisiä nimiä.

Perchais pudistaa päätään ja rypistää kulmakarvojaan; Tupla-Heikki irvistää kuuluvasti ja hänen veljensä laskettaa toisesta suupielestään:

Urbain Coët pyyhkäsee myssynsä takaraivolle ja katsoo suoraan silmiin Aquenetteä, joka näköjään huolettomana kääntyy sivuttain häneen. Tupla-Heikki lähenee yläruumis kumarassa ja laskee veneen laidalle nyrkkinsä, joka on kuin raskas möhkäle käsivarren päässä. Urbain näyttää hänen rinnallaan pieneltä, miltei hennolta sinisessä possaan, mutta hän hymyilee ja nostaa jalkojensa juuresta toisella kädellään neljänkymmenen naulan painoisen rautakappaleen lennättäen sen veistämän perälle, ponnistamatta, kepeästi kuin pienen kiven.

Pitääkseen yllä kilpailuhalua, joka tiesi uusia töitä veistämölle,
Francois virkkoi jonkunlaiseksi ratkaisuksi:

Perchais ja Aquenetit eivät vastanneet. Pilkallisina he istuivat höyläpenkillä, jalat riipuksissa, niin että mekon reunan alta paistoivat heidän punaiset puolisukkansa. Perchais työntäsee otsaltaan lippalakkinsa, jommoista hän yksin käyttää Herbaudièressâ näyttääkseen urheilumieheltä ja kaikki näppylät hänen parkitulla otsallaan paistavat. Hänen kämmenensä selkäpuoleen on tatuoitu sama ylväs vaatimus, joka komeilee hänen aluksensa perälaudassa: »Tulkoon kuka tohtii».

Höylä laulaa tammen pinnassa; isoisän höylästä käpristyy pitkä lastu jokaisella pyyhkäisyllä. Joku lauta halkee kuumuudesta. Miehet seisovat siinä yhdessä kohden, miettiväisinä ja rauhallisina niinkuin tavallisesti meri-ihmiset, joiden luonnon meri on kesyttänyt.

Urbain oli ensimäinen, joka huomasi Gaudin vaimon. Hän tuli lyhyessä sablesilaisessa alushameessaan, sanomalehti päänsä päällä hiusten varjostimena. Urbain ajatteli: »Kas vaan! Gaud on lähettänyt hänet kuulemaan uutisia.» Ja hän aikoi sanoa tälle, nolatakseen samalla kadehtijansa: »Kuten näet, alukseni on vielä vahingoittumaton!» Mutta Gaudin vaimo kulkee ohi häneen katsomatta, rehevät, ohueen pumpulikankaaseen verhotut rinnat ärsyttävän koholla, keinuttaen lanteitaan ja joka askeleella näyttäen pyöreitä pohkeitaan. Jalassa oli kiiltävänmustat puukengät.

— Mieheni on liian laiska hakeakseen itse' sanoo Francois Goustav läheten nuorta naista.

— Ketä muuta minä väsyttäisin! Enkä minä pelkää Teitä kaikkiakaan! hän laskettaa nauraen kaikilla loistavilla hampaillaan.

Miehet naljailevat, iskevät silmää keskenään ja katselevat mielihyvällä naista, joka saa heidän verensä liikkeelle. Urbain jatkaa rauhallisena maalaamistaan.

Gaud oli tullut kuten tavallista huvittelemaan miesten joukkoon, jotka häntä kutittivat ja yllyttivät sanomaan ruokottomuuksia. Hän oli katketa naurusta ja liikutteli sinne tänne hyllyvää ruumistaan, jonka kainalokuopista levisi voimakas hienhaju antaen aihetta karkeisiin pilapuheisiin.

Isä Goustav virkisteli nuoruutensa muistoja kiikaroiden viistoon silmälasiensa takaa. Hän pääsi taas kehumaan työtään, sanoessaan:

— Tuommoinen alus on päältäkatsoen yhtä kaunis kuin sinä! Mitäs jos
Gaud tilaisi itselleen samallaisen. Kaaren mallit ovat vielä tallella…

— Sentähden ettet viitsi hankkia, tyttöseni, sanoo isoisä hiukan pisteliäästä.

Gaudin vaimo kohauttaa olkapäitään ja vilkasee merkitsevästi Urbainiin päin:

Miehet irvistelevät. Urbain Coët'n selkä ei värähdä, hänen kätensä liikkuu yhtä rauhallisesti kuin ennen, vaikka veri hyökkäilee hurjana hänen suonissaan. Urbain on tuntenut loukkauksen, joka sisältyi tuohon viittaukseen, hän tietää mitä hänestä kylällä puhutaan.

Kysymyksessä oli muuan urotyö, jonka pahat kielet olivat hävyttömästi vääristelleet. Se oli tapahtunut jo lokakuussa 1878. Silloin oli norjalainen kolmimasto »Tyrus» hakiessaan saaren takaa suojaa ylivoimaiselta myrskyltä Grisen salmessa ajautunut Barjollesin matalikolle, Pilier'n ja Herbaudièren välillä. Mastot, katkesivat, laiva joutui hylyksi. Jean-Marie Coët, Urbainin isä, työnnätti vesille pelastusveneen, joka oli hänen hoidossaan ja lähti miehineen yrittämään haaksirikkoista kohti.

Kolme kertaa he palasivat satamaan, kolme kertaa he yrittivät uudestaan, taistellen kaksi tuntia läpimärkinä ja viluissaan uupumukseen asti. Aallonmurtajalla kylän vaimot, kynsin hampain pitäen kiinni kaiteesta valittivat lakkaamatta kuin koirat sättien peränpitäjää. Coët rauhoitteli heitä parhaansa mukaan joka kerta kun veneen täytyi palata maihin ja sillä aikaa kun miehet vahvistivat itseään viinaryypyillä. Neljännellä kerralla, jolloin hyökylaine oli murskata soutuveneen hylyn kylkeen, saatiin pelastetuksi yhdeksän henkeä, jotka hukkuvien epätoivolla olivat käpristyneet kiinni laivan jäännöksiin.

Jean-Marie sai tapauksen johdosta mitalin rintaansa ja kunniakirjan. Mutta puhuttiin että seuraavana yönä, kun myrsky asettui, oli Coët yksin käynyt vielä kerran hylyllä, puhuttuaan pitkään laivan kapteenin kanssa, jota hän hoiteli, ja tällä kertaa oli hän tuonut mukanaan laivan kassan. Seuraava myrsky jo pyhkäsi hylyn näkymättömiin.

Sitten oli vanha Coët kuollut omituisella tavalla; hänet löydettiin makaamassa pää liedellä, johon joku oli asettanut vanhuksen kuten luultiin. Hänen poikansa tiesi isän aarteista, jotka muka olivat jossain maahan kaivettuina; muulla tavalla ei voitu selittää sitä seikkaa että Urbain, vuosi isänsä hautaamisen jälkeen, jaksoi rakennuttaa moisen komean aluksen. Aina siitä saakka kun ukko Goustav oli alkanut veistellä emäpuuta, kerrottiin toinen toistaan kummempia juttuja Urbainin rahoista ja höystettiin niitä yhtä ilkeillä arveluilla.

Gaudin vaimon viittaus toi mieleen kaikki nämä panettelut ja Urbain Coët tarttui kahta kovemmalla otteella siveltimeensä pidättääkseen nyrkkinsä erossa miesten naamasta, joiden myrkylliset hymyilyt hän tunsi selässään.

Avoimesta ikkunasta Gaudin vaimo kurottelihe kasvitarhaan päin povi eteenpäin työntyneenä ja pylly pystyssä keräten ahavoittaneilla käsillään kypsimpiä kirsikoita. Saatuaan niitä kimpullisen, ahmasi hän ne yhdellä kertaa riipien kannat irti hampaillaan. Huolestunein silmin seurasi Mathieu hänen toimiaan ja Francois laittoi kiireen kaupalla kuntoon tervapytyn vetääkseen nuoren vaimon huomion toisaalle.

— Tässä on viisi litraa tervaa, hän sanoo. Ne tulevat kai Olichonin laskuun?

— Niin tulevat! vastaa Gaudin vaimo sylkäisten kirsikansydämet
Perchaisin silmille.

Ränstynyt kello kaupungin vanhassa kirkontornissa löi jo yksitoista. Goustavit laskivat työkalut kädestään yht'aikaa kuin päiväläiset; Francois ahtaa säkillisen höylänlastuja kotiin vietäväksi; isoisä panee silmälasit koteloonsa ja Théodore työntää mutaiselta rantapenkereeltä vesille pienen soutuveneen, jota he käyttävät sataman poikki kulkiessaan.

— Mitä vielä! Mennään yhdessä, minä kannan pönttöäsi, houkutteli
Tupla-Heikki.

Tällä aikaa Urbain Coët puoliääneen puheli isä Goustavin kanssa — Tässä kuussa en voi maksaa noita sataa frangia lisätarpeisiin.

— Ei tee mitään, poikaseni! Sinä tunnet Goustavit, he eivät ole verenimijöitä! Sinä maksat kun jaksat, kun saat rahaa; älä yhtään anna sen asian mieltäsi painaa. Tuot kymmenen frangin kultarahan, kaksi tai kolme kerrallaan, aivan niinkuin sinulle sopii! Minä kirjoitan kaikki muistiin ja laskemme kuusi korkoa, ei enempää. Kuusi on kunniallinen määrä. Ei sillä rahalla kiirettä ole, maksat kun jaksat!…

Semmoinen on Mathieu Goustavin tapa. Samana päivänä jolloin rakennettavan aluksen emäpuu asetetaan teloille hän avaa uuden tilin kirjassaan ja korot alkavat juosta. Hän tietää että kalastaja jää hänen velallisekseen vuosikausiksi. Niin on parikymmentä aluksenomistajaa joutunut hänen pysyviksi velkamiehikseen, korot juoksevat säännöllisesti ja aluksen hinta tulee kahteen kertaan maksetuksi. Mutta kun hän ei koskaan hätyyttele velallisiaan, vaan ottaa rahan silloin kun saa, pitävät kaikki häntä arvossa, laulavat hänen ylistystään ja kurjinkin Herbaudièren velkaorjista lisää aina lopuksi puhuessaan tuosta vanhasta salvumiehestä: Mathieu on sentään hyvä mies köyhiä kohtaan!

Urbain kiittää häntä, kuten tulee ja sitten hän avaa eväänsä haukatakseen palan nälkäänsä — viipaleen juustoa leipäkannikan päällä — seisten höyläpenkin luona, josta hän syödessään voi nähdä aluksensa perästä kokkaan saakka.

Miehet siirtyvät soutuveneeseen; Perchais istuttaa Gaudin vaimon polvelleen ja kymmenellä taitavalla melanväännöllä liukuu vene vastapäätä olevaan rantalaituriin.

Satama on parin kilometrin pituinen lahti, joka aukenee mereen saaren itäpuolella ja jonka toisesta päästä, Goustavin veistämön tuollapuolen, katkaisee sulku, jolla veden kulkua suolalammikkoihin ohjataan.

Vasemmalla rannalla on Novimoutier, pieni rykelmä valkoisia paanukattoisia taloja, joiden yli kohoaa linnan jykevä graniittineliö, säännöllisinä jyrkkäkattoisine ampumareikineen ja roomalainen jyhkeä kellotorni auringossa helottavien jalavanlatvojen ympäröimänä.

Vastapäätä Novimoutierta, oikealla rannalla on tasaisia, säännöllisiin neliöihin jaettuja suomaita, mitkä ulottuvat aina läntiseen taivaanrantaan, jota avoin meri huuhtelee. Siellä täällä näkyy taivasta vasten myllyn varjokuva; ne näyttävät vanhoilta maalaisukoilta jotka taivasta kohti tekevät käsivarsillaan ristinmerkin; tuoreet suolaröykkiöt hohtavat päivänpaisteessa kuin vitilumi talvella.

Viljeltyjä maatilkkuja on harvassa, vain siellä täällä suojaisemmissa notkoissa, koska raaka tuuli lakasee mennessään liian rohkeat vesat, ja ne puut, jotka silmä keksii, painuvat tuulen mukana kuin sauhu. Jossain saattaa nähdä laitumella käyvän aasin, joka melkein sulaa yhteen päivänpolttamien kenttien kanssa.

Laiturin kyljessä pari pönkkävatsaista dundeelaista alusta ottaa paraillaan perunalastia. Kannella nukkuivat koirat ja vaimot perkasivat vihanneksia purjeiden alla. Joka puolella merimiehet huuhtelevat kuumia laivankansia, jotka ahnaasti imevät veden sisäänsä painuen mustiksi. Kuului sankojen molskahtelua mereen ja veden lorinaa pitkin laivanportaita.

Sillä aikaa kun Théodere kytkee veneen laituriin suuntaavat miehet askeleensa Cônardin anniskeluun, joka sijaitsee Kasarmitorin laidassa lähellä salvumies Malchauseta, jonka vuohi vuodet ympäriinsä eleskelee kadulla.

Matalassa huoneessa, jonka kattopalkit ovat kirjavanaan kärpäsen likaa ja jonka seinällä kellastuu Cointreaun almanakat ja »Laki yleisen juopumuksen vastustamisesta». Pironin poika kruunun takissa ja päässään lakki, jonka reunassa luetaan kunniakas nimi »Marseljeesi» juhlii lomallepääsyään Beaulieun, tullivartijan päämiehen kustannuksella. Miehet istuutuvat riviin näiden viereen suuren pöydän ääreen ja Tupla-Heikki tilaa juotavaa. Äänettöminä he katselevat lasien täyttymistä.

Vasta kun on kilistetty ja otettu ensimäinen roimaryyppy, joka kalastajatapaan tapahtuu syvässä hiljaisuudessa, laukeavat kielet.

Äkkiä Tupla-Heikki päästää Gaudin vaimon, jonka Pironin poika puolestaan heti ottaa haltuunsa.

— Piru tietää että soisin sen aluksen killuvan karilla, köli taivasta kohti! hän laskee suustaan.

— Etkö luule, että Herbaudièressâ on jo tarpeeksi kalastajia! Kaikille ei edes riitä sardiinin mätiä! Ja Coët on luotsi kuten veljeni. Nyt kun hän saa oman aluksen hän varmaan syö leivän veljeni suusta!

Kääpiö murahtelee hyväksyvästi ja kihnuttaa karkeita kaulavillojaan.
Mutta Perchais vakuuttaa vielä uhkaavasti, puhuakseen suunsa puhtaaksi:

Kiihdyksissä komennetaan pöytään uudet lasit. Äkkiä läimähtää pari kuuluvaa korvapuustia. »Marseljeesi»-lakki lentää lattialle ja punaiset nauhat ja hepsut kruunun takissa häilähtävät. Gaudin vaimo löylyttää Pironia.

Kesäpäivän helle ja tupakansavu sekaantuvat toisiinsa kapakkahuoneessa. Pöydällä on pieniä viinalammikkoja, tupakkapussi kiertelee ahkerasti miehestä mieheen. Kumppanukset istuvat olkapää olkapäässä kiinni ja huutavat vuorotellen sanottavansa toinen toisensa naamaan. Viinan kirvoittamana nousee heidän sydämensä pohjasta eläimellinen viha ja palava halu olla kukkona tunkiolla.

Veistämöllä oli Urbain taas tarttunut työhönsä. Avoimesta oviaukosta hän saattoi nähdä sataman liikkumattoman veden ja taivaan sinisen teltan, joka ulottui silmänkantamiin. Toisella rannalla olevaan laituriin oli pakovesi jättänyt vaalean juovan yläpuolelle Goustavien venettä, joka oli kytketty portaiden alapäähän. Ja silloin tällöin kuului ilmasta väkipyörän vingahtelu, joka muistutti kalalokin kirkunaa.

Puolipäivän ajoissa miehet lähtivät kapakasta naamat punottaen ja tärkeän näköisinä kuin salaliittolaiset. Aurinko paahtoi armottomasti tomuiseen maakamaraan ja häikäisi miesten silmiä, Uhallakin he päättivät palata veistämölle. Mutta laiturin reunalla he odottamatta tapasivat Urbainin puhelemassa veljensä Léonin kanssa. Tämä oli seitsemäntoistavuotias kaunis ja hento nuorukainen vailla vanhemman veljensä jäntevää ja päättävää voimaa.

Miehet viistivät ohi kopistellen puukengillään, Perchais ja Kääpiö edellä, Tupla-Heikki kantaen tervapönttöä ja Gaudin vaimo jälessä. Urbain korotti ääntään sanoessaan veljelleen:

Tänä yönä saat vahtia veistämöllä; huomenna on minun vuoroni. Heti kun näet tulta…

Perchais kakistaa kurkkuaan ja sylkäsee. Goustavit tulevat ulos talostaan arvonmukaisessa järjestyksessä: ensin isoisä, sitten poika ja viimeisenä pojanpoika. Silloin kalastajat suuntaavat askeleensa suomaalle, jossa suolakekojen lumi hohtaa valkoisena. Veistämölle näkyy miten he puhuessaan huitovat käsiään ja tuon tuosta pysähtyvät kiistelemään naama naamassa kiinni.

Laivan onkalot kumahtelivat uudelleen vasaran iskuista ja höylä alotti työnsä uudelleen tammen pinnassa.

Joka aamu, heti makuulta noustuaan, meni Coët silmäilemään ilmaa, niinkuin kalastajaväellä on tapana. Hän kulki muutaman askeleen hiekkasärkällä, missä suolaheinä ja sininen ohdake kellastuivat lyhytkasvuisen tiheän vihvilän joukossa, joka pisteli kulkijaa pohkeisiin.

Hänen eteensä levisi puolikaaressa ranta-aukeama, jolle pakovesi oli jättänyt vihreitä meriruohoköynnöksiä ja opaalinkarvaisia meritähtiä, jotka sätkyttelivät päälaellaan hiekassa. Läjittäin rakkoleviä, joita merikansa käyttää peltonsa höysteeksi, pari pahoin hankautunutta ankkuripojua, sadottain vedessä vaalenneita laudanpäitä kulki yhtenä jonona pitkin vedenrajaa. Niiden takana kohosi rantaäyräs loivasti kohti vajaa, missä pelastusveneitä säilytettiin. Vastaisella puolella taas, noin puolen kilometrin päässä, mahtava kallioniemi kiertyi kuin suojeleva käsivarsi sataman ympäri; sen suojissa alukset vieri vieressä lepäsivät paistattaen öljystä ja kosteudesta kiiltäviä kylkiään.

Koko tämä maisema säteili nyt meren takaa nousevan auringon hohteessa hiekka, graniitti, valtameri, ankkuripojut, majakkatornit, jotka osottivat karikohtia meressä ja mannermaa, joka siinsi taivaanrannalla kuin teräksinen viiva. Maisema oli tulvillaan valoa, se oli aamuraikas ja sinisenheikeä ja sen yläpuolella kaartui vaalea, pohjaton taivas, jonka mereltä tuleva, jodille ja suolalle tuoksuva tuuli oli laassut puhtaaksi.

Tullimiesten vahtikojun luona korpraali Bernard syötti pitkääsiimaa. Kalastajat saapuivat toinen toisensa jälestä kylästä, laskeutuivat puukengillään kolistaen alas äyräästä, irrottivat soutuveneensä ja meloivat ulos aluksilleen. Puhuttiin vähän. Joka taholta kuului vain airojen kolketta, veden loiskinaa, kettinkien helinää ja väkipyörien kitinää, kun purjeita levitettiin.

Yksi toisensa jälkeen aluksista valmistui merellelähtöön, levähyttäen aamutuulen täytettäväksi punertavat, siniset tai keltaiset purjeensa, kääntäen ylpeästi ulappaa kohti rintansa ja näytellen maallaolijalle vihreätä tai punaista pohjamaaliaan.

Ja sitä myöten kun ne olivat kiertäneet aallonmurtajan nenitse pullisti myötäinen tuuli purjeet ja alukset jouduttivat kulkuaan ulapalle, kohti päivän nousua.

Silmiään siristäen seurasi Urbain rannalta laivakaravaanin lähtöä pannen merkille jokaisen aluksen erikseen. Hän ajatteli että pian oli tuleva päivä, jolloin hänkin purjehtisi aluksineen tuossa jonossa. Mutta kun »Hyvä paimen», jota Kääpiö-Aquenette ohjasi ja »Tulkoon kuka tohtii», jonka perässä paistoi Perchaisin jättiläismäinen selkä, soluivat hänen katseensa ohitse, kulki uhkaava värähdys pitkin hänen selkäpiitään. Tuikeana hän seurasi niitä silmillään siihen saakka kun ne katosivat näkyvistä Grisen salmeen, jonka takaa häämötteli Corbièren huippu.

Kun hän palasi siistiin tupaansa, joka oli rakennettu kalakauppias Izacarin talon viereen, missä rikkauden merkkinä oli pihan nurkassa yhdeksän metriä korkea risti, tapasi hän Marie-Jeannen työssä. Tämä oli pieni lihava ja kovaääninen nainen; silmät hänellä olivat sysimustat ja hiukset kiiltävät kuin jouhet. Hän lakaisi paraillaan voimakkain vedoin savilaattiaa, joka oli niin kostea että kaapin, taikina-altaan ja pöydänjalkojen alla täytyi olla tiiliskivet.

Urbain oli nainut vaimonsa rakkaudesta, huolimatta siitä että tämä oli maamyyrän tytär ja että ukko Couillaud, joka oli vuokraaja Linièresissâ, oli tehnyt kaikkensa estääkseen tytärtään menemästä merimiehen vaimoksi, he kun ovat juoppoja ja näkevät nälkää siihen saakka kun meri heidät nielee.

Marie-Jeanne oli yhteen menoon lahjoittanut hänelle kolme lasta, koska tarvitaan käsiä hoitelemaan purjenuoria luoviessa ja koska jungmanni lisää omassa perheessä säästöä yhden apulaisen palkan. Sillä kalastajat lisäävät joukkoaan ennen muuta oman hyötynsä tähden — aivan niinkuin porvarisperheet samasta syystä varovat sitä tekemästä — eikä niinkuin yleensä luullaan sulasta juoppoudesta, joka muka saisi heidät tekemään harkitsemattomia tekoja.

Urbainilla ja hänen vaimollaan olikin ollut niin hyvä onni että kaikki lapset olivat poikia, mikä seikka kohotti Marie-Jeannea hänen miehensä silmissä. Nuorin lapsista, joka samoin kuin veljensä oli kasvanut simpukoiden ja äyriäisten voimalla, joita hän jo pisteli poskeensa »niinkuin mies», naureskeli puolitoistavuotiaan naurua; vanhin oli viidennellä ikävuodellaan.

Nähdessään miehensä astuvan sisään, asetti Marie-Jeanne luudan luotaan ja kysyi:

— Haukkaisin mielelläni palan, vastasi Urbain, Vaimo kumartui ottamaan kaapista voita ja leipää. Syömään ruvetessa Urbain tavallisesti avasi linkkuveitsensä ja puhdisti sen kärjellä hampaitaan. Mutta tänään hän sanoi:

Auringonsäteet paistoivat vinottain ikkunasta tunkeutuen aina lieteen saakka. Yksi pöydänjaloista säteili. Marie-Jeanne sulki ikkunaluukun ja huoneen hämärtyessä Urbain jauhaessaan voileipäänsä tokasi:

Coët pudisti päätään jatkamatta sen pitemmälle ja hänen vaimonsa ei udellut tarkemmin asiaa. Noustuaan pöydästä otti Urbain kulauksen vettä, sitte hän kaiveli hetken nurkassa viinitynnyrin takana, veti esiin maalipurkin ja laudanpään sekä meni ulos pihalle.

Léon kohotti säännöllistä, hienopiirteistä päätään, jonka harmaat silmät pitkien ripsien alla olivat puoleensavetäviä kuin metsälammet. Urbain istuutui hänkin maahan ja alkoi piirrellä kirjaimia.

Matalalla aidalla erotetun pihamaan toisessa päässä kärpäset surisivat punertavan kilpikonnankilven ja nyljetyn kaniininnahan ympärillä, jotka oli asetettu kuivamaan paalun nenään. Niiden takaa näkyi Vielin yksikerroksinen talo; Viel omisti kaksi alusta ja paljon maata. Sieltä näkyi heinäsuovia, jotka tuulta vastaan olivat peitetyt olkikatoksella ja taaempana suolakeus myllyineen, suolakekoineen ja kuokkijavaimoineen siellä täällä peltotilkuilla. Sillä täällä saarilla tekevät naiset maatyön muokaten pehmeitä turpeita. Tuuli kiertää heidän lyhyet hameensa tiukasti säärien ympäri niin että ne näyttävät housuilta. Miehet taas panevat henkensä alttiiksi merellä.

Marie-Jeanne ja Léon kumartuvat hänen olkansa yli tarkastamaan lautaa, johon suorin ja kaunein kirjaimin — sillä merimiehet ovat mestareita niiden piirtämisessä — oli maalattu: Kadehtijain mieliharmi.

Kaikki kolme silmäävät hymyillen toisiinsa, mielissään kerskailusta noissa sanoissa, mutta Marie-Jeanne hätääntyy sanomaan:

Sitten hän tarttuu uudelleen lautaan, viimeistelee kirjaimia ja lähtee
Novimoutier'hen.

Heti saavuttuaan veistämölle hän hakee käteensä vasaran, valitsee lujan naulan ja lyö yhdellä ainoalla kaikuvalla iskulla nimilaudan kiinni aluksensa kylkeen.

Kaikki kolme Goustavia kerääntyy hänen taakseen. Isoisä tavaa nimen pää koholla ja virkkaa:

— Hyvä, poikaseni! Jos he sinua kadehtivat, tulee sinun näyttää ettet pelkää heitä!

— Oh! Näkevätpä sitte kun sinun aluksesi ilmestyy muiden joukkoon, yllyttää Francois.

Mutta Théodorea ei nimi miellytä; hän olisi tahtonut jotain sankarimaisempaa.

Samana iltana kuljetti uutisen Herbaudièreen posteljooni Louchon, joka katsoo karsaasti vasemmalla silmällään. Hän käy joka päivä kaupungissa postia noutamassa ja toimittelee samalla pieniä asioita viinilasin palkasta. Usein hän kuljettelee lihaa repussaan, sillä kylässä ei ole teurastajaa. Kapakassa, jossa posti majailee, pitää hän kaupan messinkipalasia, joita on koonnut tiensä varrella. Siinä samassa kapakassa oli isä Piron, nauttiessaan jokapäiväistä neljän soun viinaansa keksinyt tuon aluksen nimen Coët'lle: Kadehtijain mieliharmi.

Isä Piron lähtee rantaan, jossa miehet jo palailevat kalalta. Soutajat pitävät kiirettä, veneet kerääntyvät kaikki kivilaiturin kärkeen keulat yhdessä kuin joukko eläimiä ruokapurnulla. Suuret läjät hopeisia sardiineja kimaltelee veneiden pohjalla ja kalastajat lajittelevat niitä kiireisesti sadan kalan suuruisiin kokoihin. Puhutaan kovaäänisesti, kiroillaan joukkoon ja hierotaan kauppaa. Vaimot kutovat viinimarjankarvaisia sukankutimiaan, kyselevät miehiltään päivän pyynnistä ja laskettelevat solkenaan selvää vendeläistä murrettaan. Kantopaareja kalakoreineen kulkee edestakaisin; vesi noruu niistä virtanaan. Kaloista lähtee meren voimakas ja hyvä tuoksu. Puukengät kopahtelevat hiekalla; tuuli suhahtelee sinisissä verkoissa, jotka on levitetty telineille kuivamaan. Ja itäiseltä ilmalta, joka hehkuu punaisenaan ja jossa näkyvät Pilierin korkeat majakkatornit, purjehtivat satamaa kohti viimeiset kalastaja-alukset täyttä myötäistä, purjeet leväällään »kuin virsikirja».

Gaudin vaimo seisoo muiden joukossa kädet puuskassa ja pojat nauravat hänelle silmillään ja hipaisevat ohimennessään hänen hamettaan. Isä Piron kallistuu hänen puoleensa:

Nimi kulkee kulona miehestä mieheen, vaimot mainitsevat sen vanhuksille ja rakastuneet pojat, jotka tehtaiden ovella odottavat tyttöjään, kertovat sen naurussasuin näille, kun ne lähtevät työstä ylt'yleensä hajuten öljylle ja sardinille. Illalla kun miehet tapansa mukaan istuvat kiviaidalla Zacharien kapakan edustalla tulee asia puheeksi ja kaikki ovat yksimielisiä siitä, että Coët on aika hirtehinen kun aluksensa nimellä ilkkuu muita. Päätetään joukolla käydä ensi sunnuntaina katsomassa tuota paljonpuhuttua alusta.

Herbaudièren asukkaat eivät koskaan sunnuntaina lähde kalanpyyntiin. Tämä ei suinkaan tapahdu hyvän jumalan tahi papin kunniaksi, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tehtaat ovat silloin kiinni ja kala ei mene kaupaksi. Muuten eivät miehet käy koskaan messussa, se on naisten asia.

Lauantai-iltana kaikki alukset saapuvat ankkuripojuihinsa satamassa, jossa ne lepäävät seuraavan päivän laiskasti lojuen kyljellään pakoveden ajan. Sunnuntai on puhdistuspäivä. Punaiset alushousut käärittynä polviin saakka miehet pesevät, hankaavat ja huuhtovat aluksiaan ja aurinko kuvastelee itseään vesisangoissa ja kimmeltelee saumoista juosseissa tervaviiruissa. Rantasärkkä on tumma ja siloinen ja niin kovakuorinen että jalanjäljet eivät painu hiekkaan, vaan näkyvät vain hiukan kosteampina läikkinä. Rantaäyräs kohoaa sen yläpuolelle vihreänä vallina, jonka juurella kulkee vyö rakkoleviä. Izacarin kalalammikot ovat melkein kuivillaan ja kuulee äyriäisten ja hummerien kömpivän siellä pitäen hiljaista pulputtavaa ääntä.

Iltapäivän kalastajat kuljeskelevat pitkin kylää, istuvat Zacharien kapakassa, pelaavat korttia tai huvittelevat naisten seurassa. Heillä on yllä puhtaat mekot, kaulassa valkoinen liina ja kengät ovat kiillotetut. Tytöt käärivät kaulalleen kirsikanvärisen, heleänvihreän tai taivaansinisen silkkiliinan, joka kiinnitetään rinnalle; heillä on valkoinen myssy mataliksi kammatuilta hiuksillaan, lyhyet hameet, kiillotetut puukengät.

Sinä sunnuntaina Tupla-Heikki oli aamusta saakka istunut kapakassa
Gaudin ja kahden tonnikalastajan kanssa, jotka olivat saapuneet mereltä
edellisenä iltana, kun hän sai kuulla tuosta yhteisestä retkestä
Goustavien veistämölle.

Muut olivat jo kaukana tiellä, kulkien pienissä ryhmissä tai. kaksittain. Joukossa olivat ukko Olichon, juoppo Piron, jolla oli neljätoista lasta eikä koskaan selvää souta taskussaan, Julien Perchais, joka näytti vielä jättiläismäisemmältä kulkiessaan Kääpiön rinnalla, korpraali Bernard, entinen tullivartija Labosse, joka oli ottanut eron kruunun virasta. Rikas Viel käveli Gaudin vaimon rinnalla, jonka pikimustaa tukkaa koristi kimppu punaisia valmuja. Izacarin vaimo ja Perchaisin vaimo kulkivat Zacharien tyttären seurassa, joka oli korea kuin kaupungin mamsseli. Rakastavaiset astelivat kädet toistensa vyötäisillä.

Veistämöllä olivat Coët ja Léon kovassa työssä. Maali ja terva tuoksuivat väkevästi vajan kuumuudessa. Marie-Jeanne istui ovella kutoen sukkaa ja heidän kolme lastaan leikkivät lastukasassa.

Goustavit eivät koskaan tulleet työmaalle sunnuntaisin. Isoisä nukkui silloin sängyllä liivinnapit auki, Francois tutki neljän kuninkaan kirjoja Malchausse'n luona ja kolmas sukupolvi purjehti satamassa muiden poikien seurassa.

Isä Olichon astuu ensimäisenä vajaan ja hänen jälessään kumartavat muut selkää matalassa ovessa ja asettuvat höyläpenkin nojalle käsivarret ristissä rinnalla. Muhkeana ja pystysivuisena kohoo alus heidän edessään, röyhistetyin rinnoin, kansi kaartuen kuin selkä, kohottaen korkealle kokkapuolen nimilautaa: Kadehtijain mieliharmi.

Äänettöminä miehet kiertelivät alusta, kumartuen koettelemaan ja arvostelemaan sen pohjamuotoja, Naamat kävivät vakaviksi ja juhlallisiksi. Tytöt tunkeilivat ja kuiskuttelivat ovipuolessa ja Léon keksi ilokseen heidän joukostaan rohkeasilmäisen Louise Pironin, joka jo muutaman illan oli pannut silmäyksillään hänen päänsä pyörälle.

— Siinä on alus, joka kelpaa johonkin tahi olen tyhmä kuin maamyyrä! selittää Bernard peittelemättömällä ihastuksella. Toista semmoista ei ole meidän satamassamme!

— Miten tuo sitten purjehtinee, yrittää Perchais tinkaista.. Paljon riippuu purjeista!

Yllyttääkseen jättiläistä laiha ja salavihainen Gaud päästää toisesta suupielestään:

Perchais rypistää kulmiaan ja sylkäisee. Hänen silmänsä eivät ennusta hyvää. Mutta Urbain lausuu sävyisästi Aquenetille, joka huolettomana imee pientä, takkuisen parran sisästä savuavaa piippunysäänsä:

— Kuuleppas Kääpiö, etkö heittäisi täällä tupakoimista. Eihän aikomuksesi lie pistää tuleen alustani!

— Ja jos palaisikin, onhan sinulla varaa teettää toinen samanlainen, murahtaa Tupla-Heikki.

Kääpiö ei vastaa, vaan mennä kopistelee ulos vajasta, koko tien tuprutellen lyhyitä sakeita sauhuja. Urbain iskee salaa silmää veljelleen Léonille, joka lähtee Kääpiön jälestä.

'—— Mistä minun veljeäni epäillään ärjäsee äkkiä Tupla-Heikki. Sinä panet pojan häntä vakoilemaan.

Tupla-Heikin päivettynyt pinta punertuu ja pingottuu verenpaineesta, hän kohottaa jykevän nyrkkinsä!

Yhdellä ainoalla iskulla hän lyö seinän puhki niin että lauta huoahtaa.
Päivänpaiste tunkee sisään aukosta; miehen nyrkistä tihkuu verta.

Isä Olichon, Bernard ja Labosse koettavat häntä rauhoittaa, muut katsovat päältä. Marie-Jeanne on peloissaan noussut ja kerännyt lapset hameensa helmaan:

— Tupla-Heikki on oikeassa, selittää Perchais. Coët ylvästelee ja tekee pilkkaa meistä kaikista!

— Mitä tässä on rähisemistä, huutaa Olichon. Coët yrittää eteenpäin ja te muut häntä kadehtitte!

Mutta Tupla-Heikki, jota Gaud ja Perchais parhaansa mukaan säestävät, äityy yhä pahemmaksi ja huutaa:

Urbain on tällä välin alkanut sivellä mastopuuta öljyllä. Hän on pelottavan tyyni. Louise Piron, joka seisoo Léonin vieressä, sanoo ihaillen:

Kaunis poika hymyilee, kohottaa pitkät ripsensä ja antaa harmaiden silmien rohkeasti välkähtää. Louisen nuori rinta kohoilee salaisesta mielihyvästä.

— Pojat, teidän tulee juoda lasi toistenne terveydeksi. Vihat kurkusta alas! Se on minun neuvoni!

Toiset ovat Urbainin, toiset Tupla-Heikin puolella. Jälkimäinen vannoo nylkevänsä Coët'n ja vahvistaa uhkauksensa monella perrr-keleellä. Hän ei aio juoda Coët'n kanssa, mutta Coët saa kerran vielä juoda mitä on keittänyt. Perchais koettaa pysytellä yläilmoissa ja mtaa kilpailijansa halveksimisella. Ja kun Gaud on luihuun tapaansa viittaillut, että Coët'sta tulee ensi kilpailun voittaja, pullistuu Perchaisin rinta ja hän kehahtaa:

— Olen kuullut jo tarpeeksi jaarituksia! Kyllä minä näytän Coët'lle niinkuin olen näyttänyt teille kaikille!

Miehet jakaantuvat kahteen leiriin, toiset uskovat Kadehtijain mieliharmiin vastenmielisyydestä entistä voittajaa, Perchaisia kohtaan, toiset pitävät edelleen Tulkoon joka tohtii-alusta sataman parhaimpana, kateudesta Coët'ta kohtaan. Tupla-Heikki pitää yhä vielä ääntä »jäniksenpojan nylkemisestä». kun vajaan astuu vanha mies, päässä alamaalaisen pyöreä hattu, selkä kumarassa.

Kuului nauruntirskahduksia, huudettiin »potaattikauppias» ja koko joukko painui ovea kohti vielä viimeisen kerran korottaen ääntään. Kun viimeiset puukengät olivat oven ulkopuolella, sanoi ukko, joka tuikeasti oli mies mieheltä mittaillut vieraita:

Ulkona jatkui yhä rähäkkätä. Polulla liittyi Kääpiö muiden joukkoon,
Marie-Jeanne läheni miestään, irroittaen lapset helmoistaan.

Isä Couillaud asteli peremmälle silmät kiinnitettynä aluksen kuperaan kylkeen, jossa päivänsäteet kimaltelivat ja kaunis tammi paistoi hunajankarvaisena. Marie-Jeanneen kääntyneenä hän sanoo:

Mutta ukko laskee yksinkertaisesti vain kätensä heidän päälaelleen, mittaillen katseillaan koko ajan alusta, otsa miettiväisissä rypyissä.

Ukko kumartuu tarkemmin nähdäkseen, sivelee kädellään puuta ja myönnyttelee:

Kaikki rypyt ukon naamassa nauravat hiljaista naurua. Hän tunkee kourakaupalla nuuskaa nenäänsä, sitten hänen naamansa käy jälleen vakavaksi:

— Olin luvannut tulla alustasi katsomaan, poikaseni, ja tässä nyt olen. Mutta sinä et ole tehnyt viisaasti ruvetessasi tuota rakentamaan. Se on liian suuri ja liian kallis sinulle. Millä sinä sen aiot maksaa?… Tulee huono kalavuosi… Mikä sitten neuvoksi? Viime vuonna vei rankkasade papuni, tänä vuonna polttaa aurinko viljan. Ei koskaan voi edeltäpäin tietää…

Marie-Jeanne oli taas pannut puikkonsa liikkeelle hiukan hämillään ukon sanoista, joista kajahti maamiehen ainainen varovaisuus, jonka toivoton taistelu luontoa vastaan on kasvattanut. Urbain jatkoi työtään ottamatta korviinsa ukon moitteita, joiden järkevyyttä hän ei tajunnut ja joihin hän vastasi:

— Te puhutte maatyöstä mutta meidän kalastajien on toista. Meri antaa sadon joka vuosi.

He olivat kahta eri rotua, jotka vain vaivoin ymmärsivät toisiaan. Kaikki menneet sukupolvet, jotka olivat taistelleet saman taistelun maata vastaan, puhuivat vanhuksen suun kautta. Hän kantoi hartioillaan vuosisatain ponnistusten ja oman nälässä kangistuneen vanhuutensa iestä ja hänen henkensä täytti kokonaan keräämishalu ja huoli huomisesta. Hänen takanaan levisi tuhatvuotinen hiellä ja veren väellä kasteltu lakeus, joka odotti vain sitä hetkeä, jolloin kuokka putoisi ihmisen kädestä peittyäkseen jällen hedelmättömän kamaran alle.

Toisen veressä elävät retket ja seikkailut valtamerellä, joka vie ihmeellisiin kultaa kangasteleviin maihin. Sama kaukohalu ja voitontoivo, joka saa merimiehen lähtemään myrskyiselle merelle, ylläpitää hänen rohkeuttaan. Hän tuntee meren helpot ansiot, meren useinkin runsaat ateriat ja kuvittelee mielessään sitä aikaa, jolloin varakkaana miehenä voi vetäytyä vanhuuden lepoon. Meren henkäys tietää terveyttä ja hyvää tuulta.

Vanhus pudisti ääneti päätään. Ymmärtämättä mitään laivan rakenteesta hän kääntyy puutarhaan päin arvostelemaan kirsikkapuuta.

Mutta nurmettuneet ja hoitamattomat lavat vievät hänen hyväntuulensa ja huuli lerpalla hän kääntyy Urbainin puoleen:

Urbainin mieli kevenee, hän kutsuu veljeään. Hyvillään kohtauksen onnellisesta kulusta Marie-Jeanne laskeutuu rantaa kohti. Vajan takaa kuuluu heleä nauru ja pienten puukenkien kopinaa ja Léon ilmestyy näkyviin punastuen kuin tyttö.

Mutta poika, joka tänä iltana sopimuksen mukaan tapaa Louisen rantahietikolla, ottaa nuhteet ääneti vastaan ja tarttuu työhönsä.

Kauniina kevät- ja kesäöinä pojat ja tytöt tavallisesti kokoontuvat Corbièren kallioille, kylän takapuolella. Seudun tytöillä, jotka kasvavat tuulessa ja sateessa on ahavoituneet kasvot, karkeat kädet, vahvat lihakset ja lämmin veri. Aina kypsymisistä asti palaa heidän silmissään tuli ja heidän länteensä keinuvat houkuttelevina. Meri ei ota kaikkea voimaa nuorilta miehiltä ja iltasin kulkevat nuoret parit rantakallioilla tahi hietikolla. Siellä vaihdetaan hyväilyjä, mutta vendéelâiseen tapaan seurauksitta, joskin silloin tällöin sattuu, että joku tytöistä tulee raskaaksi. Toverit saavat siitä pilanaiheen, äiti antaa korvapuustin ja pappi naittaa asianomaiset: ei haittaa olla kunniallinen ja ottaa asia vakavasti, niinkuin tulee.

Pari viikkoa on kulunut edellisestä. Alus on kehittynyt valmiiksi, sen sivut ovat sorjasti maalatut ja se näyttää niin komealta ja kookkaalta kuin tahtoisi se hajoittaa koko pienen vajan. Pohja vesilinjan alapuolella paistaa vihreänä, yläpuoli hohtaa vaaleansinisenä ja kannen reunaa kiertää syvänsininen nauha.

Isä Goustav on laskenut työkalut luotaan, hän seisoo kädet suolivyön alla ihailemassa käsialaansa. Paita liehuu tuulessa. Hänen vanhat sinertävät huulensa liikkuvat mielihyvästä hänen katsellessaan emäpuuhun taottua pohjapainoa.

Aamulla Théodore kiinnittää kukkakimpun laivan kokkaan ja trikolorin nimilautaan. Kello kolme nousuvesi jo huuhtoo veistämöä ja Goustavit pitävät kiirettä. Haetaan Malchaussé vipuineen ja keulapuoli kohotetaan teloilta. Alus nousee miesten päiden yli jättiläismäisenä; koskettaen vajan kattoa. Urbain sivelee vielä viimeisen kerran pensselillään hankaantuneita kohtia pohjalaudoissa.

Taivas on harmaa; mutta itätuuli repäisee kahtia pilvivaipan ja sen aukeamasta lankeevat auringonsäteet vinosti yli suolakeuden, jonka yläpuolella lokit kirkuen purjehtivat. Puut taivuttavat selkäänsä, vajan katto kohahtaa tuuliaispäissä; vesi loiskahtelee laituriin vihreänä ja limaisena.

Uteliasta väkeä kerääntyy paikalle. Aidan takana seisoo ryhmä ihmisiä ja toiset ovat kerääntyneet laiturille tullivartijan ympärille, joka tärkeän näköisenä juttelee. Francois pitää silmällä veden nousua, Théodore taas isoisän säästäväisen katsannon alla saippuoi laivan saumoja.

Kuullessaan nämä sanat Urbain polkee jalkaa jouduttaakseen valkeata myssyä, joka paraillaan on tulossa polkua pitkin, sulun puolelta.

Marie-Jeanne puskee tuulta vasten, hame lerputtaen pään yli, kädestä hinaten pikku Jeania, jonka varpaat vain joskus koskettavat maata. Marie-Jeanne huutaa täytyneensä odottaa Vieliä, jonka piti ottaa toiset lapset hoitoonsa. Mutta nuhtelematta sen enempää Urbain Coët tarttuu hänen käteensä ja vie hänet veistämön perälle.

Léon ja nuorin Goustav kiipeevät ylös kannelle. Köysiä helpotetaan. Alus liikahtaa, seisten suorana kölillään; kuuluu sahan ääni kun Francois poistaa tieltä jonkun esteen. Isä Goustav on ojentanut vartensa, rillit nenällä ja naama paistaen hän tarkastaa että kaikki on kunnossa.

Alus liikahtaa jälleen, liukuu yhä nopeammin kunnes se koskettaa vedenpintaan.

Palkit taipuvat painon alla, vesi avautuu, hyökkää sivuille, loiskahtaa perää vasten ja sieltä ylös laiturille. Äkkiä sivulle kallistunut alus kohoo pystyasentoon ja siinä se nyt kelluu kepeänä ja sorjana. Köydet kirahtavat pingottuessaan, kettingit rämisevät reijissään ja niiden pidättämänä alus pysähtyy vähän matkaa laiturista ja heilahdeltuaan hetken rajusti tapaa vihdoin tasapaino-asemansa.

Veistämö näyttää nyt kumman tyhjältä. Katsojien kurkusta kajahtaa tervehdyshuuto, johon vastapäisellä rannalla-olijat vastaavat.

Léon ja Théodore heiluttavat aluksen kannella lakkejaan; lippu lehahtaa leväälleen navakassa tuulessa ja kukaan ei häläkässä huomaa kuinka Urbain kohottaa lastansa alusta kohti ikäänkuin hyvän onnen toivotukseksi.

Marie-Jeanne hyrähtää itkuun tietämättä itsekään mistä syystä. Hän muistaa hääpäivänsä, jolloin oli astunut kirkkoon Urbainin rinnalla. Hän kumartuu miehensä puoleen niin että tuntee tämän ruumiista lähtevän lämmön. Pikku Jean kirkuu. Urbain ajattelee:

Sillä hän tunsi itsessään hämärästi sukunsa kaukaisen ponnistuksen ja sen nousun, joka oli tapahtunut hänen polvessaan. Hän näki jälleen edessään vanhuksen, joka oli tehnyt työtä ja säästänyt saadakseen penni penniltä kokoon sen aluksen hinnan, ja jonka äkkikuolema oli tavannut kotoisen lieden ääressä ennenkun hän oli saanut nähdä unelmansa, tuon sinikylkisen aluksen tuolla, joka paraillaan ylpeänä näytti rintaansa laineille, toteutuneena.

Goustavit saivat joka puolelta kuulla kehumisia työstään. Lähdettiin harjakaisia juomaan, sillä tähän hetkeen kuului vanhastaan juomingit; joilla asiat päätetään ja työt kruunataan. Muut olivat jo matkalla kapakkaan, kun Marie-Jeannelta pääsi hiljainen huuto.

Kukkaskimpun, joka oli keulavantaseen kiinnitettynä, vei tuulenpuuska mereen. Se pisti Marie-Jeannea oudosti sydämeen, jonka hämärät aavistukset täyttivät. Sitä lisäsi vielä se, että erään läheisen laivan kannella muuan parrakas merimies virkahti:

Outo huoli hiipi Marie-Jeannen mieleen. Hän tähysti taivaaseen päin, jonka paksut, repaleiset pilvet nyt olivat tykkänään peittäneet, kätkien auringon taakseen. Hän sanoi miehelleen:

Molemmat veljekset viipyvät iltaan saakka aluksellaan, josta he eivät hennoisi enää ollenkaan irtautua. He panevat kuntoon köysiä ja purjeita ja kansi kajahtelee tukevana heidän askeltensa alla.

Meri laskee jälleen. Kadehtijain mieliharmi löytää pysyvän paikkansa suojaisessa satamalahdessa. Aallonmurtaja varjelee sitä kuin rintavarustus. Kuiville jääneestä lahdenperästä nousee suolan ja mudan haju. Tuuli humahtelee vain mastoköysissä.

Urbain lähtee kotiinsa jättäen Léonin yöksi vartioimaan alusta. Kun hän tuntia myöhemmin saapuu oikotietä myöten kylään, kohoo Vielin talon kohdalla varjo heinäsuovan takaa. Pelokas ääni sanoo:

Urbain tuntee varjon Louise Pironiksi, joka odottaa Léonia jokapäiväiselle iltakävelylle.

— Nyt teidän kävi huonosti, sanoo Coët nauraen. Alus on vesillä ja Léon nukkuu siellä!

Silloin tyttö painuu äkkiä pimeyden peittoon ja kiertää talojen takaa samalle satamapolulle, jota Urbain on tullut.

Kadehtijain mieliharmi kellui ankkuripaikallaan Herbaudièren edustalla. Urbain oli sijoittanut pojunsa ulkopuolelle sitä kaksinkertaista alusriviä, joka reunusti rantaa ja ankkuroinut aluksensa semmoiselle kohdalle että hän hyvin saattoi nähdä sen ikkunastaan. Vanha soutuvene, jota oli käytetty hummerien ja äyriästen pyyntiin saaren kalliorannoilla, oli korjattu ja sivelty suuren aluksen väreillä ja keikkui nyt sen sivulla muistuttaen poikasta, joka hakeutuu emonsa turviin. Muillakin aluksilla oli sivullaan semmoinen pikkuvene, joka hyppeli kevyesti ristilaineissa lyhyen nuoran päässä.

Länsituuli, joka puhalsi tuona vesillelasku-päivänä oli yltynyt yhä pakoveden aikana. Verhot säilyketehtaiden ikkunoissa lepattivat rajusti tuulessa. Savunkarvaiset pilvet patoutuivat päällekkäin itäiselle taivaanrannalle, missä meri kävi mustana. Lähempänä lakeudella muodostivat lampaat vaaleampia läikkiä vihreälle pohjalle. Meri täytti ilman kohinallaan, laineet huuhtoivat vaahdoten kallionientä ja jyskyttivät säännöllisessä tahdissa aallonmurtajaa, tempoilivat alusten kettinkejä ja murtuivat vihdoin kivisiin laitureihin, joista ne talttuneina, kuin häpeissään vierivät hietikolle, missä hiekkarakeet pöllähtelivät tuon tuosta ilmaan.

Coën talossa pantiin verkkoja kuntoon; Marie-Jeanne hienonsi väriainetta karkeassa esiliinassaan. Tuuli huokaili ovipielissä ja ikkunoissa ja kahahti pihamaan heinänkorsissa kuin silkinrepeämä. Alhaalla suomaalla eivät myllyt enää pyörineet, varovasti kyllä, sillä myrsky olisi pian vienyt mennessään niiden siivet.

Kuului meren valitusta ja laineiden raskasta jyskettä ulapalta. Miehiä ei näkynyt muita kuin pieni ryhmä pelastusveneen vaiheilla.

Vangittuina mökkeihinsä tai istuen kapakkatiskin luona Zacharien luona, jonka oven päällä oli jalan korkuisilla kirjaimilla komealta kuuluva nimi Uuden vuosisadan ravintola, kalastajat odottelivat myrskyn asettumista. Silloin tällöin pistäytyivät he rantalaiturilla katsomassa meren uhkaavaa käyntiä levottomuus mielessä vaimon ja lastensa tähden ja levottomuus myös vatsassa.

Ikkunastaan näki Marie-Jeanne uuden aluksen mastojen tanssivan aallokossa ja kun sattui tavallista suurempi laine näki hän keltaisen öljytyn kannenkin saumoineen. Hän oli ylpeä, sillä koko satamassa ei ollut niin uutukaisen kaunista ja kepeästi laineiden harjalla kelluvaa alusta.

Laivan kajuutassa oli neljä hyvin kuivatulla meriruoholla täytettyä patjaa, jotka Marie-Jeanne oli saanut kuntoon samana päivänä kun Kadehtijain mieliharmi laskettiin teloiltaan, neljä oivallista harmaalla kankaalla päällystettyä patjaa, joihin nukkuessaan vajosi syvälle, jotka lämmittivät ja hivelivät ihanasti väsynyttä ruumista. Ne ottivat avoimin sylin vastaan, sen oli Marie-Jeanne saanut itse kokea tässä eräänä iltana!… He olivat Urbainin kanssa kahden aluksessa. Marie-Jeanne pani kuntoon vuoteita; hän oli lämmön tähden avannut korsettinsa, Urbain katseli syrjästä hänen toimiaan. Silloin hän oli tuntenut äkkiä kaksi käsivartta kiertyvän ympärilleen, Urbain oli ottanut hänet syliinsä ja kohottanut korkealle. Marie-Jeanne oli kirkassut tukkansa tähden, joka meni epäjärjestykseen, oli nauranut ja rauennut Urbainin käsiin, joka oli ollut kuin olisi tahtonut syödä hänet. Oli sentään lystiä rakastaa ja olla rakastettu sillä tavalla!… Hän muisti nähneensä taivaalla valkoisen pilvenhattaran, joka katosi jonnekin näköpiiristä; laineet olivat rummuttaneet kajuutan alla ja köydet mastossa viuhtoneet ja peläten putoavansa hän oli lujemmin tarttunut kiinni Urbainiinsa. Mikä onnellinen muisto! Coët kutsui piloillaan sitä päivää kastepäiväksi.

Marie-Jeanne oli hyvillään, sillä Urbain rakasti häntä tässä uudessa aluksessa enemmän kuin ennen ehkä sentähden että hän laivan sydämeen oli pannut paljon omasta rakkaudestaan.

Mutta tämä itsepäinen myrsky teki hänet levottomaksi. Aina vesille-laskustaan saakka oli Kadehtiijain mieliharmin täytynyt pysytellä ankkuripaikassaan. Se ei ollut päässyt kilpaa toisten kanssa kyntämään sitä vapaata merta, jota varten se oli tehty. Urbain ei valitellut, mutta hänen kasvonsa synkistyivät päivä päivältä ja hänestä tuntui kuin tarkottaisi tuulen raivo häntä erikoisesti. Naapurit saivat vihata hänen alustaan miten paljon halusivat, mutta meri, miksi merikin oli ärtynyt? Marie-Jeanne koetti parhaansa mukaan näyttää iloiselta ja toimeliaalta, mutta kun Urbain ei ollut lähettyvillä, sanoi hän naapurin vaimoille pelkäävänsä, ett'ei heillä ole onnea.

Vihdoin viimeinkin aurinko uudelleen näytti kasvonsa. Melkein puhtaaksi laastulla taivaalla ajelehti vielä suuria ryhmiä pilvenlonkareita kuin parvestaan eksyneitä lintuja ja ne loivat varjoläikkiä valtamereen ällänsä. Aamun sarastaessa näkyi satamatiellä joukottain sinisiä merimiespaitoja. Soutuveneitä erkani rannasta, melottiin aluksille, väkipyörät kirahtelivat, purjeet aukenivat laskoksistaan, ruorit kääntyivät rekissään. Vielä matalalla oleva aurinko katsahti aallonmurtajan sisäpuolelle, sytytti palamaan vaalean graniitin, niin että se näytti kultavuorelta, joka heijastelee tyveneen mereen.

Hiekkarannalla lyhyen, vihreän vihvilän keskellä seisoi pienikasvuinen nainen katsomassa kalastajien lähtöä. Hänen tukkansa säteili ja tuuli pullisteli hameen helmoja. Se oli Marie-Jeanne. Coët lähti liikkeelle viimeisten joukossa. Kierrettyään ankkuripojut hän tiukensi purjetta ja ohjasi toisten jälkeen, jotka kaikki kallistuen samalle laidalle kyntivät päin ulappaa pitkänä karavaanina.

Huolimatta purjeenkuoa olevasta varjosta Kadehtiijain mieliharmin purjeet ihan heloittavat puhtauttaan ja joskus käännekohdissa kun alus näyttää polkevan paikoillaan ne lepattavat mastoa ja köysiä vasten kuin tervehtien rannalla olijaa. Kokan edessä meri kohoilee ja laskee hiukan raskaasti myrskyn jäleltä; alalaidalla vesi kiehuu ja pyörähtelee, mutta takana vanavedessä on pitkä jono vaahtokuplia kuin kellastuneita lehtiä meren pinnalla ja valkoiset nöyhtäiset vaahtopallit jäävät osottamaan aluksen tietä.

Coët sivuuttaa Toivomme Jumalassa, Lentävän enkelin ja Elämän tuen yhden toisensa jälkeen ja alkaa hitaasti lyhentää välimatkaa mustankiiltävään Hyvään paimeneeseen, jota kääpiö ohjaa.

Kalastajat eivät vaihda sanaakaan vesillä; — meren kansa ei ole lörppöväkeä; piippu pitää hallussaan heidän suutaan ja meri heidän silmänsä ja ajatuksensa; — mutta kääntyneenä kohti uutta alusta kaikki nuo parkitut ja ahavoituneet naamat silmillään seuraavat tiukasti sen kulkua ja nähdessään sen pääsevän korkeammalle tuuleen samalla kun se vauhdillaan voittaa heidän omat aluksensa, herää kateellinen kiihko heidän veressään ja purjehdus saa ratkaisevan kilpailun luonteen.

Jonon ensimäisenä puskee sinisine, kauas tunnettavine purjeineen Tulkoon kuka tohtii ja peräsimessä istuva Perchais kääntyy vähä väliä silmillään mittaamaan sitä valkoista pyramiidia, joka hetki hetkeltä kasvaa hänen takanaan päivänpaisteisesta merenpinnasta.

Pitkän luovailemisen jälkeen kalastajat, nousuveden auttamina, toinen toisensa jälkeen pujahtavat läpi Grisen salmesta. Purjeita pingottava raikas tuuli tuoksahtaa väkevästi ulapan suolalle. Rantalakeudella, joka täältä nähden on kuin tummahko viiva vaaleampaa rannikkoa vasten, näki Coët'n tarkka silmä vielä pienen pisteen, varmaankin hänen vaimonsa, joka saatteli häntä yhä vielä katseillaan. Mutta viiva ja piste hävisivät. Ei näkynyt enää takana muuta kuin saaren autereinen vuorikyttyrä ja edessä meren rajaton laaka, jolla pienet alukset hyppelivät aaltojen seassa.

Kymmenen peninkulman päässä länteen kohtasi Tulkoon kuka tohtii sardiiniparven ja pysähtyi verkkoja laskemaan. Ihana Clara saapui paikalle toisena, mutta kolmantena oli jo Kadehtijain mieliharmi, joka kolmen tunnin purjehduksessa oli sivuuttanut kaikki muut kilpailijansa.

Perchais vannoi verisen valan, vääntäen pelottavasti ruumistaan ja polkien jalkaansa laivan kanteen; hän ei olisi ikänä uskonut »edes unissaan» näkevänsä Coët'n »häntänsä alla» ja veljensä aluksen, jossa oli luotsiankkuri, ponnistelevan jonon jälkipäässä.

Tällä välin oli taivas jälleen synkistynyt; lännestä tulla läppäsi yhtämittaa mustia, repaleisia pilvenkappaleita, joiden välitse päivän kultasäteet vinottain tunkeutuivat. »Auringolla oli jalat», kuten merimiehillä on tapana sanoa, ja se ei tiennyt hyvää. Meri jo pimeni, kävi kuoppaiseksi, ja joka suunnalla kulki valkeita vaahtopäitä, joiden sivut joskus paloivat tulessa kun aurinko niihin sattui. Rannikko taivaanrannalla oli kuin musta muuri, jonka edustalla valtameri paraillaan valmistausi ankaraan leikkiin.

Kiireen kaupalla kalastajat kokosivat merestä verkkonsa, kiinnittivät soutuveneensä alusten perään ja käänsivät vastatuuleen reivatakseen purjeensa, jotka jo hurjasti piiskasivat nuoriaan. Ja nuo alukset, jotka niin ylpeinä kenokaulaisina uiskentelivat satama-altaassa ja jotka veistämön teloilla näyttivät niin komean kookkailta, jotka päivänpaisteessa olivat niin värikkään kauniita, värisivät ja huokailivat nyt laineiden käsissä, ne olivat vain pieniä, surkeita kaarnankappaleita, joihin ihmiset kouristuksentapaisesti tarrautuivat kiinni.

Hetki hetkeltä tuuli yltyi, se kävi kouraantuntuvaksi, joskin se pysyi näkymättömänä. Se tuntui painona ja äänenä. Se puristi kokoon rinnan ja täytti korvat kohinallaan ja heltalta heltalle se lennätti meren suolaisen vaahdon.

Purjeet puolimastossa alukset täyttä myötäistä pakenivat kohti kotisaarta, jonka viittana oli Pilier'in majakka. Alastomat, purjeista esiinpistävät mastot valittivat taipuessaan, väkipyörät kirkuivat, vantterit pingottuivat kuin viulunkielet aluksen jysähtäessä laineenharjalta toiselle. Tämä oli todellista pakoa. Joskus alukset kyntivät syvältä veteen, joskus näyttivät ne emäpuunsa ja tervasta vielä kiiltävän pohjalaudoituksensa. Joskus painuivat ne aallon laaksoon, jossa ei nähnyt muuta kuin vettä ja taivasta. Ja pakenijoita seurasi kintereillä lukematon joukko laineita, jotka saavuttaessaan aluksen läimäyttivät sitä peräpeiliin, huuhtasivat yli kannen perästä kokkaan saakka niin että vesipurot juoksivat joka haaralle, kantoivat hetken selässään ja sitten heittivät toisten käsiin, jotka ryntäsivät rinnat pulleina kuolaten suustaan paiskelemaan alusta, kunnes ne taas vuorostaan antoivat sijaa uusille yhtä uhkaaville ja röyhkeille tulokkaille. Isojen purjeiden märät ulkonurkat paistoivat vuoroin taivasta vasten, vuoroin taas painuivat syvälle veden laaksoon. Soutuveneet alusten vanavedessä milloin olivat hyökätä emonsa päälle milloin tempasivat niin rajusti kiinnitysköyttä että luuli sen siinä hetkessä katkeavan. Vaahto lenteli valkoisina tukkoina matkan suuntaan.

Nojaten peräsimeen, kiilautuneena pieneen reikään, kurkottava naama kannen tasalla silmät tiukkoina miehet ohjaavat aluksiaan niska rypyssä tuulen tähden. Siinä on kokonainen parvi pieniä kääpiöpurjeita, valkoisia ja punaisia, jotka myrsky on painanut melkein aaltojen tasalle ja joita se lennättelee eteenpäin melkein yhtä nopeasti kuin kiidättää mustalla taivaalla tuota pilvisavua.

Kadehtijain mieliharmi sivuuttaa ensimäisenä Corbièren valkoisen niemen, jonka suojassa merenkäynti jo heikkenee.

Tulkoon kuha tohtii puskee sen kintereillä ilmeisesti aikoen katkaista siltä tien. Mutta Coët tiukkasee uhkarohkeana läheltä kalliorantaa, huolimatta vaarallisista tyrskyistä, pakottaakseen vastustajansa kääntymään tuuleen. Molemmat alukset miltei sivuavat toisiaan ristilaineissa ja jälkimäisen kokkapuomi töykkäsee edellistä. Näyttää siltä kuin suurempi laine välttämättä paiskaisi ne yhteen. Peräsimessä miehet tyyninä kuin jumalat hallitsevat alustensa liikkeitä.

Rannalla seisoo naisia, toinen käsi tukassa, toinen kaidepuulla. Coët laskee kaaressa punaiselle ankkuripojulleen ja riisuu purjeet satamassa, jossa tuulenpuuskat riuhtovat naisten tukkalaitteita. Heti hänen jälessään kokastaa Perchais veneensä laituriin. Molemmat miehet mittaavat toisiaan koko kasvoillaan, joissa silmät pahasti tuikkivat.

Illalla Julien Perchais istui Zacharien kapakassa. Hänellä oli tarve juoda saadakseen tappionsa niellyksi ja tarve kirkua saadakseen jollain tavoin rintansa pohjassa möyryävän vihansa lauhdutetuksi. Kaikki tyytymättömät olivat läsnä: molemmat Aquenetit, Gaud, Izacar, kalakauppias, rikas Viel, Olichon, Pironin poika ja itse isä Piron, joka vainusi ilmasta ryyppyä. Zacharien tytär, kepeässä puvussaan, täytti juomalasit viinalla taivuttaen ruumistaan niin että uhkeat rinnat olivat miesten kasvojen tasalla. Mutta vaikka miehet tavallisissa oloissa eivät suinkaan lyöneet laimin tätä tilaisuutta kaksimielisiin silmäyksiin, he tänään eivät näyttäneet tyttöä huomaavankaan, vaan istuivat otsat synkkinä, silmät tuikeina.

Ulkona meri myllerryksellään täytti yön pimeyden ja tuuli kolkutti oveen kuin myöhästynyt vieras. Lampun ympärillä kalastajat istuivat selät leveinä, valkoisilla suolanräiskeillä kirjatut paidat toinen toisessaan kiinni ja karkeat naamat ankarasti punottaen. Keskustelu oli hiljaista ja katkonaista kuin salaliittolaisten. Jos joku sanoi että Kadehtijain mieliharmi oli liikkunut kepeästi vesillä, Perchais heti huudahti:

Ja jos joku toinen tuli maininneeksi että se ensimäisenä saapui myötätuulella satamaan, Perchais sähähti:

Kaksitoista kertaa Zacharien tytär täytti viinalasit. Naamat kävivät yhä punaisemmiksi ja moni käsi puristui nyrkkiin, jolla sakeassa tupakansavussa vahvistettiin ankara vala. Yhteinen viha piti koossa liittolaisia, kunnes Perchaisin vaimo väkisin vei miehensä kotiin, jolloin kalastajat hajaantuivat yön synkkään pimeyteen, jossa meri näkymättömänä kohisi.

Kahta päivää myöhemmin Kadehtijain mieliharmi oli ajautunut rautaiseen rantahakaan, joka puhkaisi siltä kylien: aamun koitteessa se oli kyljellään terävillä rantakivillä. Coët ymmärsi että tämä oli kostonhimoisten kilpailijain työtä ja että kun eivät voineet mitään hänelle itselleen, he käänsivät alhaisen vihansa hänen alustaan vastaan. Hän päätti puolustaa itseään viimeiseen asti ja vastata halveksimisella tuohon halpamaisuuteen ja tietoisuus siitä että hän taisteli ylivoimaista vihollista vastaan, jännitti hänen hermonsa, paisutti hänen lihaksensa ja laajensi hänen rintaansa yllyttäen yhä villimpään, joskin tuhoisaan kilpailuun.

Léon sai tehtäväkseen nukkua yöt aluksessa ja vartioida sitä, johon järjestelyyn tämä ilolla suostui ajatellen Louisea. Heidän jokailtaiset kohtauksensa saivat tästä sopivan verhon ja joka ilta pimeän tullen Léon souti rantaan noutamaan sieltä odottavan tyttönsä.

Satama on öisin tyyni kauniin sään aikana. Veden pinnalla, joka tuntuu läpinäkymättömältä ja näyttää olevan vailla syvyyttä, alukset kaksoiskuvioineen ovat niin liikkumattomia ja korkeita että hämmästyy nähdessään niiden järkähtävän kun soutuveneellä töykkäsee kylkeen. Mastonhuippu kohoo tähtien joukkoon. Jos kädellään koskettaa köysiä, kantta tai purjeita, huomaa niiden hikoilevan suuria vesipisaroita. Soutuvene, jonka perämela panee liikkeelle, tuntuu soluvan ihmeen nopeasti alusten välisillä vesikujilla kuin näkymättömillä kiskoilla. Ei pyörteitä, ei perävanaa, ei vedenvälkettä, ei loisketta, yhtäkaikki ollaan merellä, joka on uponnut pimeään; ja kun kääntää silmänsä rantalakeudelle, joka näyttää äärettömältä, on kuin ei koskaan voisi sitä saavuttaa ja sille nousta.

Joskus kuitenkin veneen liikkuessa vesi välkähtää ja kiemurtelee hoikkina sinisinä kristalleina ja ja perän takana leviää kuin jalokiviviuhka, jossa on opaaleja, turkooseja ja lapis lazaleja, mitkä perämelan ympärillä syttyvät ja sammuvat ja kuolevat silmänräpäyksessä jos koettaa melanlavalla kohottaa niitä merestä.

Kuutamoyöt ovat ahtaampia kuin synkät yöt, sillä silloin näkee maiseman rajat, valkoiset rannat, valkoiset talot, kylmän veden, kaikki alukset jonossa ja rajoitetun rantalakeuden, joka sekin on valkoinen, ja aavan valtameren, jonka kauneuden kuu on paljastanut. Elementtien äärettömyys on kuitenkin hävinnyt, poissa on se epämääräinen, varjojen kaksinkertaistuttama maisema, jossa kaikki on fantastista, selittämätöntä. Semmoinen on myös merentyyni, joka uneksii eikä enää ponnistele ja se viehättää ihmissydäntä enemmän kuin musiikki tai runoelma.

Rannalla, kaiteen luona Léon huhuili hiljaa odotellen Louisea, joka ilmestyen äkkiä pimeydestä paljain jaloin laskeutui portaita. Léon otti hänet vastaan avoimin sylin ja kutitti saaden tytön naurutuulelle ja sitte melottiin hiljaa ulos alukselle.

Heti kun he olivat päässeet kajuuttaan, joka oli lämpöisen kostea, hapuilivat he pimeässä toisiaan ja silloin tapahtui hullunkurisia erehdyksiä. Tytöstä lähti öljyn haju, jota hän koko päivän oli käsitellyt tehtaassa; poika taas hajahti sardiinille.

Heidän karkeat kätensä yhtyivät nuoreen, voimakkaaseen syleilyyn; alus heidän allaan uneksui hiljaa liikkumattomilla vesillä.

Päivän sarastaessa Louise kiireesti selkäsaunan uhalla palasi kotimökkiinsä. Hän oli muuten keksinyt keinon, jolla pelastui isänsä kynsistä; äiti, joka alituisesti oli väsynyt ja raskaana ei ollut niin vaarallinen. Lauantaisin hän isänsä vaatimuksista huolimatta pisti talteen kolmanneksen palkastaan ja viikon kuluessa hän niillä rahoilla tarpeen tullen osti itselleen vapautuksen selkäsaunasta.

Ja isä Piron, joka sittekin piti viinatilkkasta parempana kuin tyttärensä pieksämisen huvia, asetti vihansa, pisti kymmenen souta taskuunsa ja lähti Zacharien kapakkaan. Mutta ukko hoiti hyvin tulolähdettään ja Louisella oli halu usein viivähtää yli yön ja niin saattoi tapahtua etteivät anerahat riittäneet lauantaihin saakka. Silloin ei auttanut muu kuin panna selkänsä alttiiksi.

Siitä perin kun Léon alkoi vartioida alusta Kadehtijain mieliharmi sai rauhassa kellua paikoillaan. Kalastus kävi hyvin ja Coët, joka aina ensimäisenä lähti satamasta ja ensimäisenä palasi takaisin, sai oivallisia saaliita. Hän pysytteli omissa oloissaan, perheensä keskuudessa, kävi vähän kylässä, jossa mielet kiehuivat kilpapurjehduksen johdosta. Silloin tällöin joku uhkaus vielä tapasi hänen korvansa, mutta sitten äkkiä saivat vanhat vihat jäädä unhoon, kun sablesilaiset ilmestyivät bretagnelaisten kalavesille.

Sardiiniparvet nousivat lähelle mannerta, melkein Loire-joen suuhun, vetäen perässään kalastaja-alukset ja kalastajat, jotka nälkä oli nostanut sotaan toisiaan vastaan.

Meri oli kirjavanaan punaisia, vihreitä, keltaisia ja sinisiä purjeita, jotka heloittivat suven väkevässä auringonpaisteessa. Jotkut olivat värittömiä, toiset resedankarvaisia ja kolmannet niin vahvasti värjätyt verkkovärillä että ne tuntuivat painostavan hentoja aluksiaan kuin jykevät tornit. Rannikon pienet satamat olivat tulvillaan kalastaja-aluksia. Ne tunkeilivat pitkin laitureita kylki kyljessä kiinni, ahdettuina niin tiheään että kuuli niiden luustojen rusahtelevan öisen pakoveden aikana. Ja joukottain niitä vielä odotteli ulompana redillä jossa ne uneksivat maston huippu tähtiin kohoten.

Sardiinin hinta laskeutui äkkiä. Alukset palasivat mereltä kukkuralastissa ja niin lukuisina että tehtaat eivät enään ottaneet vastaan kaikkea kalaa. Kilpailu polki hinnat alas synnyttäen kurjuuden markkinat. Kaikki tapahtui automaattisesti, itsestään ja ruuvin kiertyessä tiukemmalle porahtivat nämä ihmiset, jotka nälkä oli ajanut ainoaan paikkaan, missä tiesivät saavansa jotain syötävää.

Seuraavana iltana saapui Herbaudièreen viisitoista sablesilaista alusta, jotka kauppasivat kalansa viidellä frangilla tuhannelta. Rochefortaisen ja Prévalin säilyketehtaat tarjosivat neljä frangia, mutta vieraat kalastajat eivät ehtineetkään kuljettaa kaloja kylään. Joka taholta näet lappautui Herbaudièren omia miehiä, mereltä ja maalta; niitä luikerteli alas vuorelta pitkänä käärmeenä. Laivamiehistöt varustautuivat airoilla ja hirveän melun vallitessa hyökkäsivät herbaudièrelâiset tulokkaiden kimppuun.

Siitä syntyi kirjava villapaitojen ja sinisten mekkojen vilinä, jossa joskus vilahti punainen housunkaulus. Nyrkit häilähtelivät punaisten naamojen ympärillä, jotka pyörivät vahvojen hartioiden nenässä. Kuului puukenkien mäiskähdyksiä, kalakopat lentelivät ilmassa ja niistä sateli hopeisia sardiineja, jotka pian peittivät maan. Suolarakeet rapisivat osuessaan veteen, joka oli punainen verestä. Muuan nuori merimies, joka oli paiskattu mereen ui hätäisesti alustaan kohti. Perchaisin nähtiin tyhjentävän yli rautakaiteen valmiiksi lastatut kalapaarit, Tupla-Heikki heilutteli airoa ja miestensä selkäpuolella Herbaudièren eukot haukkuivat sablesilaisia ajattelematta että näilläkin oli kotonaan vaimot, jotka miehiään odottaessaan elivät velaksi.

Noilla onnettomilla ei ollut muuta neuvoa kuin suinpäin heittäytyä veneisiinsä ja kiireen kaupalla melota aluksilleen toisten takaa-ajamina, jotka olivat samanlaisia kalastajia kuin he itse, yhtä nälkäisiä ja viheliäisiä kuin he ja jotka puolustivat jokapäiväistä leipäänsä niinkuin oli heidän omakin velvollisuutensa.

Koko Herbaudière oli metelin aikana kerääntynyt rannalle. Korpraali Bernard koetti rauhoittaa mieliä kallistuen kuitenkin järjestysvallan edustajana selvästi omien miesten puolelle.

— Mitä te tahdotte heistä! Ryhdytte tappeluun pelkästään sentähden että he ovat laskeneet satamaan!…

— Heillä on itsellään kalavesiä, mitä he pistävät nokkaansa meidän apajiimme! ärähti »Lemmenlapsen» isäntä.

Ja uloimman laiturin päässä, aivan sumukellon vieressä, seisoi Perchais lakki takaraivolla ja nyrkki ojossa syytäen suustaan jyliseviä uhkauksia:

Alukset, jotka ovat majailleet salmella, nostavat ankkurinsa ja lipuavat kuin harmista viivytellen avomerta kohti ja etenevät päivänpaisteisesta rannikosta, joka palaa kuin tulessa. Ne suuntaavat kulkunsa Valtamerelle, joka on ihmisiä lempeämpi ja josta he huomispäivänä vielä toisen kerran pyrkivät maihin, tullakseen taas poisajetuiksi.

Urbain Coët ei ollut mukana metakassa. Tyynesti hän oli jätettyhän soutuveneensä rantahietikolle kantanut kalansa Prévalin tehtaalle sillä aikaa kun muut tappelivat. Mutta Gaudin vaimo, jonka melu oli houkutellut satamaan, oli nähnyt hänen tulevan tehtaasta ja nyt hän liikkui laiturilla merimieslakkien ja naisten myssyjen keskellä, töykkien kalastajia kylkeen.

— Sillä aikaa kun te täällä tappelette kuin hullut on Coët myynyt kalansa.

Miehet olivat unohtaneet saaliin seuratessaan vihaisin silmin suuria kilpailija-aluksia, jotka liukuivat poispäin punahohtavalla merellä. Coën nimen mainitseminen lisäsi heidän katkeruuttaan ja monet pahansuovat katseet kääntyivät Kadehtijain mieliharmia kohti, joka liikkumattomana lepäsi ankkuripaikallaan purjeet alaslaskettuina, kun ne muilla aluksilla vielä olivat leväällään. Kääpiö lausui:

Kapakoitsija Zacharie liikkui miesjoukossa jaellen oikealle ja vasemmalle neuvojaan siitä miten joukolla oli mentävä tehtaisiin vaatimaan yleisen lakon uhalla ettei sablesilaisilta enää milloinkaan ostettaisi kaloja. Perchais ja Aquenetit esiintyivät johtajina. Joukko kääntyi palatakseen takaisin kylään, josta tytöt uteliaisuuden ajamina olivat tulossa kopistellen puukengillään.

Tuli ilta ja päivän laskiessa pakeni vesi jättäen kuiville alukset täysissä purjeissaan ja veneet kaloineen, niin että meri kuljetti mukanaan koreja, joiden kädensijat pistivät esiin vedestä tuhansien hopeasäikeiden keskeltä.

Kaduilla liikkui meluava väkijoukko, kunnes pimeä ajoi kalastajat Kahdennenkymmenennen vuosisadan pöytien ääreen, jossa Zacharie antoi litrakaupalla viinaa velaksi. Pöytäseurueet muodostivat yhden ainoan ihmisrypäleen, joka kuhisi epämääräisesti äännellen. Suut sanelivat kirouksia ja käsissä pullottivat paksupohjaiset lasit. Turhaan vaimot koettivat saada miehiä mukanaan kotiin. Vielä myöhään yöllä paistoi punainen valo kapakan ikkunasta ja hälinä kuului yli koko kylän.

Iltapuhteella oli Marie-Jeanne, istuessaan heidän suuressa huoneessaan, jonka esineet loistivat puhtauttaan, värissyt pelosta. Urbain oli huudahtanut:

Urbain puhui hidasvihaisen ja sitkeän miehen koko tahdonvoimalla. Hän toisti isänsä sanat, isänsä, joka oli uskaltanut henkensä norjalaisen laivan miehistön pelastamiseksi: Coët ei ole koskaan pelkuri! Ja halveksien noita suunpieksäjiä, jotka hukkasivat kapakassa aikansa ja rahansa, hän lisäsi:

Hän itse teki työtä kunnianhimonsa tyydyttämiseksi, saadakseen itselleen useampia aluksia ja maata niin paljon kuin oli rikkaalla Vielillä, ja taatakseen itselleen vanhuuden tullen rauhallisen elämän. Ja kutoessaan siinä matalan lampun ääressä väsymättömänä verkkoa hänen kätensä liikkuivat kiihkeästi ja kulmakarvojen rypistys ikäänkuin sulki hänen itsepäisen otsansa.

Marie-Jeanne ihaili salaa miestänsä saaden uutta rohkeutta hänen aina varmasta jäntevyydestään ja hänen tahtonsa pelottavasta itsenäisyydestä. Sivuhuoneesta kuului nukkuvien lasten tasainen hengitys. Marie-Jeanne tiesi että Léon oli vahdissa aluksella ja tämä jokapäiväisen elämän säännöllinen kulku rauhoitti hänen sydäntään.

Mellakan jälkeisenä päivinä saapui polkupyörillä kuusi santarmia korpraaleineen. Ne sijoitettiin kolmittain tehtaisiin ja korpraali asettui asumaan Zacharien kapakkaan. Kalastajat näkivät heidän kuljeskelevan pitkin rantatietä ja laitureja; kaksi heistä ongiskeli särkiä tullimiehen neuvojen mukaan; muut polttivat piippujaan istuen jalat riipuksissa laiturin laidalla tai nojaten kaidepuuhun.

Iltapäivä kului rauhallisesti muuten paitsi että muuan suuri sablesilainen alus, joka ei tuntenut edellisen päivän tapauksia, laski hämärissä niemen kärkeen.

Hälinän tähden meni hyvän aikaa ennenkuin saatiin selville että sablesilainen oli tullut vain leivän hakuun, joka siltä oli merellä loppunut. Aluksen omistaja, pitkä, teräväpiirteinen mies piteli ilmassa hopearahaa. Yksi santarmeista nouti maista suuren möykyn, sitten tarttui viisikymmentä puoshakaa aluksen laitaan työntäen sen isonpurjeen pahasti häilähtäessä takaisin merelle. Tuntui melkein kohtalon ivalta kun sen kyljestä saattoi lukea kammottavan nimen Danton.

Aikaa myöten mielet rauhoittuivat, Sablesilaiset oleskelivat yhä kalamatalikoilla, mutta illan tullen he purjehtivat Bretagnen puolelle tai luovuttivat avomerellä saaliinsa pienille höyrylaivoille, jotka liikkuvat kalastuspaikoilla.

Joka aamu sama kullanhohtava aurinko nousi idästä kohoten keskipäivän korkeudelle siitä taas hitaasti painuakseen yhä tulipunaisempana roihuten valtameren helmaan, jonka vesien olisi luullut kiehahtavan korkealle kun auringon kiekko kosketti sen pintaan.

Kalastaja-alukset, jotka päivän koitossa etenivät smaragdinkarvaiselle merelle, palasivat illalla takaisin pitkin ruusunpunaisia laineita.

Elämä oli taas jokapäiväistä purjehdusta merelle ja palaamista saareen, kalanpyyntiä, myyntiä, sinisten verkkojen kuivattamista, jotka korkkikiehkuroineen liehuivat tuulessa mastojen ympärillä kuin musliiniverhot. Elämä palasi entisille raiteilleen kylässä, joka henkäsi kaksi kertaa päivässä tehtaankellojen soidessa ja rohkeasilmäisten sardiiinityttöjen virratessa ulos tehtaiden ovista. Ja vanhat vihat ja naapurikateudet virisivät jälleen miesten kesken, kun ulkonainen vihollinen oli peräytynyt näyttämöltä.

Viranomaiset olivat varmaan unohtaneet kutsua takaisin santarmit, jotka jäivät kylään, pelasivat miesten kanssa Zacharien kapakassa, keskustelivat ja tupakoivat ukkojen kanssa pelastusvenevajan takana, laskivat pitkääsiimaa ja opettivat koulun jälkeen kylän pojille polkupyörällä-ajoa. Yön hiljaisuudessa he muun nuoren väen joukossa huvittelivat Corbièren rantahietikoilla.

Muuan lähenevä tapaus vain piti laivamiehistöjen mielet erikoisessa vireessä. Lähestyi näet jokavuotinen kilpapurjehdus, jota odotettiin kuin pääsiäistä. Suurilla aluksilla pestiin purjeita ja ommeltiin uusia isojapurjeita, kannet hangattiin saippualla ja touvinpätkällä ja maalattiin kiiltävän mustiksi. Ja kapakassa pidettiin salaisia neuvotteluja, joissa vannottiin monta kovaa valaa.

Tähän aikaan Coët siveli punaiseksi aluksensa maston ja puomit; ylinnä maston nokassa liehui pitkä punainen viiri kuin uljas lippu. Perchais möyrysi sen nähdessään kuin härkä, katsoen sen olevan siinä hänen kiusakseen. Ja puristaen lujasti kouraansa viinalasiaan hän jamasi Uudessa, vuosisadassa:

— Ellen minä ensi kilpapurjehduksessa tee palttua Coët'sta, en ole mies enkä mikään.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MEREN KANSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a ed trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at gutenberg.sitesdebloques.org/license.

Section 1. General of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a ed trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the of this agreement before ing, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at gutenberg.sitesdebloques.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional imposed by the copyright holder. Additional will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (gutenberg.sitesdebloques.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the , provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at gutenberg.sitesdebloques.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email links and up to date information can be found at the Foundation’s website and official page at gutenberg.sitesdebloques.org/

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit gutenberg.sitesdebloques.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: gutenberg.sitesdebloques.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer .

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: gutenberg.sitesdebloques.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Meren kansa q3f

MEREN KANSA 1l4da

ALUS 245z44

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE 633mi